Tommi Pääkkö ,

Viskiä ystäväni, viskiä.

Menneellä viikolla minulla oli taasn merkkipäivä. Vuosi mittariin lisää. Juhlintaan, tai oikeammin sen puutteeseen, ei nyt mitään ihmeellistä tässä ole. Lähinnä ne lahjat. Tai nimenomaan se yksi lahja. Pullo viskiä nimittäin, Glenfiddich 12V. 

Viskeistähän voi olla montaa mieltä. Ja minä olen sitä mieltä, että on hyviä viskejä, on huonoja viskejä ja sitten niitä viskeiksi kutsuttavia Skotlannin ja Irlannin ulkopuolella valmistettuja viinoja. Minä en juurikaan arvosta amerikkalaisia yrityksiä luoda nautittavan makuista viskiä. Ainoa oikea viskiksi kutsuttava neste tulee saarivaltioiden pohjoisosasta ja sen naapurista.

'Huonot viskit, mitäs ne sellaiset ovat?' kuulen teidän kysyvän. Pääsääntöisesti halpoja, talousviskeiksi luokiteltavia juomia. Toki kalliimmissakin viskeissä on huonoja viskejä. Mutta nämä ovat makukysymyksiä. Huono on tässä tapauksessa luettava lievimmällä mahdollisella tavalla. Huonous ei kuitenkaan meinaa, etteivätkö nämä viskit sitten maistuisi minulle. Päin vastoin, muutaman kerran on käynyt niin, että huono viski on muuttunut hyväksi muutaman maistelukerran jälkeen. Ja tulee varmasti tapahtumaan vastaisuudesssakin.

Kun on juonut pidemmän aikaa talousviskejä, sitä tuppaa unohtamaan hyvän viskin maun. Talousviskit ovat noita halpoja, pääsääntöisesti muovipullossa olevia blended-viskejä. Nyt ei saa ymmärtää siten, että kaiki sekoiteviskit olisivat talousviskejä. Ei suinkaan. Tahtoo vain olla, että single malt -viskejä ei halpana saa. Itse ostan pullollisen viskiä silloin tällöin. Ja siitä tulee sitten siemailtua lasillinen tai kaksi silloin tällöin. Ja muutama edellinen pullo on ollut talousviskejä. Ei siinä, maultaan ihan hyviä. Ja ennemmin lasillinen viskiä kuin ilman.

Tosiaan sain lahjaksi kaverilta Glenfiddich-pullon. Glenfiddich on minulle merkkinä tuttu, onhan kyseessä ensimmäinen maistamani viski. Ikinä. Osaltaan tuon takia en varmaan ole ikinä osannut arvostaakaan Jack-poikaa kavereineen. Eilettäin sitten illasta, kun tyttö oli saatu nukkumaan, pullo avattiin. Plop. Jo tuttu tuoksu kertoi aineen olevan jotain muuta, kuin edellinen viskipulloni. Loraus lasiin ja tilkka vettä sekaan. Ensimmäinen siemaus olisi lennättänyt persauksilleen, jos en olisi jo istunut sohvalla. Se helppous. Tuntui kuin se pieni tilkka vain pyöri suussani. Ei terävää puraisua alussa, vain pehmeyttä.

Hyvissä viskeissä on yksi ongelma. Niitä pitäisi malttaa nauttia. Ja humaltuminen turmelee tuon makunautinnon. Toki lievä humaltuminen on osa tuota nautintoa, mutta se ei suinkaan ole päätarkoitus. Tämä on syy, miksi minä juon korkeintaan kaksi lasillista viskiä kerralla. Jokaisen hyvän viskin kohdalla tekisi mieli ottaa vielä se yksi lasillinen. Sitä vain haluaisi maistaa lisää. Mutta onneksi sitä voi maistaa taas seuraavalla kerralla, oli se kerta sitten tänään, huomenna tai vasta viikonloppuna. Tuosta pullosta on vielä paljon jäljellä.

Kommentit (0)

This thread has been closed from taking new comments.