Tommi Pääkkö ,

Työtä tuntuu riittävän

Remontointiblogiksi tämä on päivittynyt todella hitaasti viimeaikoina. Edellisestä päivityksestä taitaa olla jo pari viikkoa ja mitään ihmeempää remonttiin liittyvää en ole ehtinyt kirjoittaa.

Syy tähän on yksinkertainen. Aika remontin tekoon vie ajan remontista kirjoittamiselta. Käytännössä tämä meinaa sitä, että minä pusken kuun lopun muuttoa (ja töiden alkua) ajatellen arviolta 10-12 tuntia päivässä raksalla. Joskus jopa enemmän. Tämän lisäksi tulee ajeltua ympäri Oulua kaiken maailman varaosien, työkalujen tai muiden sillä hetkellä tarpeellisten tavaroiden perässä.

Kuvia remontista on koneella kohtalaisen paljon, mutta nykyisen internetyhteyden (puhelimen 3g) läpi niitäkään en jaksa/viitsi siirtää. Tarkoitus olisi, mutta saattaa jäädä vain ajatuksen tasolle. Yritän tässä nyt seuraavien blogauksien yhteydessä vähän pilkkoa tapahtumia ennen muuttoa.

Tämä jääköön pieneksi selitykseksi siitä, miksi on olut hiljaista. Täytynee kuiten sanoa, että loma on siinä määrin onnistunut etten ole ehtinyt ajatella työasioita ollenkaan. Paitsi eilen, kun kävin tarkistamassa sähköpostista palkkanauhan.

Tännepä kuvia ja tekstejä sit ilmestyy, kun saan vähän tsekattua mistä kannattaa kertoa.

Kommentit (0)





Allowed tags: <b><i><br>Add a new comment: